Markku Pölösen ja Heikki Kujanpään tangomusikaali Onnen maa nähdään kesällä Karkkilan Tehdasnäyttämöllä Heikki Kujanpään ohjauksena.
Markku Pölösen samannimiseen suosikkielokuvaan perustuva musikaali kertoo tangontäyteisen, hauskan ja tunteellisen tarinan kesästä 1964. Suomen maaseutu alkaa tyhjentyä, agraarinen maailma kadota, ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja töihin tehtaisiin. Viattomuuden ajan hiljalleen kadotessa ihmiset tuntevat kuitenkin aivan samoja tunteita, vaikka ympäristö ja elinolosuhteen muuttuvat. Kaupunkiin muuttanut Tenho tulee viettämään lomaa kotitilalleen. Edessä on elämysten ja muutosten kesä. Suomessa koetaan valtavaa tangon huumaa; kaipaillaan satumaahan jääneisiin kesäisiin muistoihin, mutta samalla uusi musiikki ja uusi maailma vyöryvät esiin vääjäämättömästi. Luvassa on tangomaailman taikaa, itkua ja naurua - elämää ja kuolemaa.
Musikaalin ohjaa Karkkilan Työväen Näyttämölle Heikki Kujanpää ja musikaalin koreografiasta, puvuista ja laulujen harjoittamisesta vastaa Mika Nikander. Unto Monosen hienot klassikkotangot, sekä kapellimestari Anna Tallgrenin tätä tuotantoa varten säveltämät uudet laulut siivittävät tarinaa Karkkilan Työväen Näyttämön upeasti laulavan näyttelijäkaartin tulkitsemina.
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry.
Esitykset Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatterissa Tehdasnäyttämöllä 13.7. - 17.8. 2022
(Valtatie 26 F, 03600 Karkkila).
Ensi-ilta ke 13.7. klo 19.00
la 16.7. klo 18.00
su 17.7. klo 17.00
ti 19.7. klo 19.00
ke 20.7. klo 19.00
su 24.7. kl0 17.00
ti 26.7. klo 19.00
ke 27.7. klo 19.00
pe 29.7. klo 19.00
la 30.7. klo 18.00
ti 9.8. klo 19.00
ke 10.8. klo 19.00
la 13.8. klo 18.00
su 14.8. klo 17.00
ti 16.8. klo 19.00
ke 17.8. klo 19.00
Rooleissa
TENHO, tangomies - Kalle Kotilainen
VIRVA, tarkkailukarjakko - Saija Saarinen
LAURA, kylän opettajatar - Eeva Alasalmi
UKKO-ANTTI, Tenhon isä - Kari Mäkilä
TIINA Tenhon äiti - Anu Pirja Frosterus
AARNE, Tenhon veli - Mika Tallgren
TERTTU, Aarnen vaimo - VirpiLepistö
VERTTI, edellisten poika - Taavi Lehtonen / Matias Heikkinen
LAVONEN, pientilallinen- Vesa Syrjänen
HIIPPO, edellisen kaveri - Tero Vepsäläinen
HELVI, tiedontasaaja - Suvi Koivuharju
EETLA, tiedontasaaja - Mari Nurminen
SAIMI, tiedontasaaja - Seija Tikkanen
HILLEVI, tiedontasaaja - Ida Sosunov
PASTORI - Atte Kaukolinna
MUOVINAINEN, muovikauppias - Mirva Mäntynen
HÄRKÖNEN, bändin johtaja - Satu Ahjoniemi
TANGOKUNINGAS - Mika Nikander
KESKUS-ELVI - Ilona Heathfield
POLIISI IKONEN - Vesa Syrjänen
ISÄNTÄMIES 1 - Atte Kaukolinna
ISÄNTÄMIES 2 - Tero Vepsäläinen
HEINÄSEIPÄÄT - Ilona Heathfield, Johanna Velin, Janita Velin,
Elli Halme / Mirva Mäntynen
VAPAUTUNEET NAISET - Ilona Heathfield, Johanna Velin,Janita Velin,
Elli Halme / Mirva Mäntynen
TYÖLÄISNAISET - Ida Sosunov, Anu Pirja Frosterus
TYÖLÄISMIEHET - Mika Tallgren, Atte Kaukolinna
Tanssijat
Janita Velin
Johanna Velin
Elli Halme
Näyttämöorkesteri
Anna Tallgren
Elisa Virva-Auvinen
Tero Vepsäläinen
Satu Ahjoniemi
Liput ennakkoon 25€ / 22€
Liput ovelta 28€ / 25€
Lippujen hinnat sisältävät palvelumaksun 2 €
Ennakkomyynti https://www.netticket.fi/onnen-maa-tangomusikaali
puh. 0600 399499, 1.00€ / min+pvm / mpm)
ma-pe klo 9 - 21
la - su klo 13 - 21
Juliste Nina Heinonen / Karkkilan Painopalvelu Oy
Valokuvaus Antti Lehtonen / KTN
Karkkilan matkailuneuvonta – Visit Karkkila
Karkkilan kaupunki
Linja-autoasema, Huhdintie 10-12 03600 Karkkila
Avoinna ti – su klo 11-18
Sähköposti: visitkarkkila@karkkila.fi
p. +358 44 467 5514